Nupumies Oy on syntynyt intohimosta tekemiseen ja yrittäjyyteen
Kun 90-luvun lama oli vienyt Seppo Hakkaraiselta toimeentulon, oli vaihtoehtoina joko luovuttaa tai yrittää uudelleen. Vaikka lama oli kaatanut edellisen yrityksen, usko yrittäjyyteen eli kuitenkin vahvana. Hän perusti tyhjästä Nupumies Oy:n, joka toimi alussa pääasiassa purku- ja kuljetusalan yrityksenä. Sinnikkyydellä ja rohkeudella saatu ensimmäinen iso purkutyö Arkadiankadulla mahdollisti palkkatöiden tarjoamisen myös muutamalle muulle laman myötä työttömäksi jääneelle kaverille. Tästä alkoi Nupumiehen tarina.
Perheyritykseksi Nupumies Oy muovautui, kun seuraava sukupolvi, Sepon pojat ja poikien hyvä lapsuudenystävä, näkivät Nupumies Oy:n kasvupotentiaalin ja lähtivät mukaan yritystoimintaan vuonna 2008. Samalla toiminta laajeni mm. maanrakennusalan, kiinteistönhoidon ja talvikunnossapidon töihin.
Nykyään tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia palveluita sekä kokonaisvaltaisia ratkaisuja sisältäen suunnittelun, toteutuksen ja kunnossapidon. Päättyneellä tilikaudella (2019) liikevaihtomme oli 1,4 miljoonaa euroa.
Asiakkaamme näkevät meidät luotettavana ja joustavana yhteistyökumppanina, ja uskomme, että siksi olemme usean huolto- ja taloyhtiön pitkäaikainen kumppani. Tyytyväinen asiakas on meille sydämen asia. Olemme ylpeitä työmoraalistamme ja tarkkuudesta, jolla varmistamme jokaisen työvaiheen laadun.
Matkamme yhden miehen yrityksestä vakaaksi pienyritykseksi on ollut hieno ja opettavainen, ja toivomme tarinamme jatkuvan vielä pitkään.